Kisaraportti: Nuuksio Classic Trail Marathon

Vuoden ensimmäinen maratonmittainen tapahtuma kisakalenterissani oli viime viikolla joten on pienen raportin paikka.

Valmistautumisesta: Kovin erikoista tankkausta en tehnyt, kuluneella viikolla juoksin vain 2 kymmenen kilometrin lenkkiä ja söin normaalisti, tosin torstaina ja perjantaina söin 2 lämpimää ateriaa normaalin yhden sijaan. Perjantaina kun olin Vantaalla työpaikan reissukämpässä niin lämmitin jopa saunan ja kävin vähän “lämpövenyttelemässä”. Saunoessa nautin vielä pari olutta ja päälle suolatankkasin sipseillä.

Lauantai-aamuna puuroa naamaan ja siirtyminen Nuuksion Siikarantaan. Paikanpäällä numeron haku, kisakamppeet päälle, chipin kiinnitys ja viimeiset energiataydennykset coca colalla, banaanilla ja karkeilla. Muutamaa tuttuakin kerkesin moikkaamaan ennen starttia, foorumeilta tutun Astan näin tietenkin hypistelemässä kenkiä Salomonin kojulla.

Starttipaikalla en pyrkinyt aivan eturiviin, mutta lähelle kuitenkin jotta en ruuhkiin joudu, tänä vuonna startti oli muutama kymmentä metriä lähtöviivan takana jotta letka kerkiää muodostumaan ja kaikkien chippi rekisteröityy. Lähtö sitten koitti ilman lähtölaukausta, joten olin vähän yllättynyt että nytkö pitää liikkua.

Etukäteen olin hieman pohtinut sykerajoja millä juoksisin, mutta koska kyseessä oli kisa niin taisi taas olla kisalisää sykkeissä, heti ensimmäisellä kilometrillä sykkeet hyppäsivät yli 150 ja sinne jäivät, mutta matkanteko ei tuntunut pahalta niin ajattelin että mennään nyt näillä ja katsotaan mihin riittää. Ensimmäiset 5 km tulinkin alle 6 min per km vauhtia ja jossain 3km kohdilla kompastelin kalliolla sen verran että oikean jalan polvi aukesi ja kumpaankin kämmeneen tuli haava, ylös nousin perinteisesti salamannopeasti ettei kukaan vaan näkisi. Muutama seuraava kilometri menikin jo päälle 6 min vauhtia, en kuitenkaan vauhtia tai aikaa juurikaan kellosta vilkuillut, pidin vaan sykkeen alle 160 lukemissa ja ylämäissä se sai mennä ylikin. Solvallan laskettelurinteen väliaikapisteessä aikaa oli kulunut 10.8 km kohdalla 1:04:08 ja sijoitus oli tuossa vaiheessa 56.

Menoa 8km kohdalla. (Petteri Rantanen)

Menoa 8km kohdalla. (Kuva Petteri Rantanen)

Laskettelurinteen päällä oli myös vesipiste, joten kulautin loput juomat toisesta pullosta naamariin ja täytin pullon. Vesipisteeltä matka jatkui neljän hengen letkassa juosten ja juttuakin mukavasti riitti, tässä vaiheessa oli juoksussa paras kulku ja meno maistui jopa alkua paremmin.

14 km takana (Kuva: Merja Penttinen)

14 km takana (Kuva: Merja Penttinen)

Puolessa välissä aikaa oli kulunut n. 2h 10 min edelleen menin samassa neljän tyypin letkassa mutta jotenkin tuntui että vauhti hieman hidastui ja ehdottelinkin että vaihdetaan välillä vetäjää, mutta kun muita innokkaita ei ollut niin ohitin letkasta muut ja menin omaa vauhtiani, pian saavuimmekin polulta metsätielle ja porukka hajosi ja edelläkin näkyi porukkaa, arvelinkin että selkiä alkaisi pian näkymään.

26 km vesipisteellä olin ajatellut hieman pulloja täytellä ja kaivaa selästä lisää geeliä, mutta kun vesipisteeltä lähti samantien porukkaa pois niin en malttanut siihen jäädä ja nestekin riittäisi juuri ja juuri seuraavalle pisteelle. Taas sitten matkanteko jatkui pienellä porukalla, tosin kun jyrkät portaa tuli vastaan, tuntui vauhti matelulta ja pyysin tietä jotta pääsin itse vauhdikkaammin. Kuitenkin portaissa ensimmäistä kertaa jalat varoittelivat että kramppeja saattaa olla tulossa, piti siis edetä varovasti tekemättä äkkinäisiä harppauksia ja juurakkojen kanssa piti myös olla varovainen, koska kompastuminen pistäisi jalat aivan varmasti kramppiin. Hieman ennen 33km huoltoa ohitin taas pari tyyppiä ja huolto tulikin sitten nopeasti vastaan, vettä tarjoiltiin suoraan pulloon ja roskat otettiin vastaan, hyvää palvelua siis. Aikaa oli 33km kohdalla kulunut 3:25:35 ja sijoitus oli 39.

Puunylitys 28 km kohdalla (Kuva: Petteri Rantanen)

Puunylitys 28 km kohdalla (Kuva: Petteri Rantanen)

Vesipisteen jälkeen jäin hetkeksi roikkumaan naisjuoksijan perään, kun edellä ei muitakaan selkiä näkynyt, kuitenkin menin pian ohitse kun käveltävän ylämäen jälkeen hän jäi jatkamaan kävelyä hieman kauemmin. Juoksu kulki ihan kohtuullisesti mutta jalat olivat sen tuntuiset että krampit saattaisivat iskeä ja niin tapahtuikin sitten n. 37 km kohdalla kun vasen reisi iski jumiin. Onni onnettomuudessa paikalla oli toimitsija jolta sain geelin ja samalla otin suolatabletin (suolaa olin nauttinut 2 tablettia aikaisemmin). Hieman siinä yritin venyttää mutta päätin lähteä kävelemään ja pian kramppi sitten hellittikin ja jatkoin juoksua, kauas en kuitenkaan juosten päässyt oikea reisi vuorostaan veti jumiin, tällä kertaa 2 suolatablettia lisää ja kävelyä muutama sata metria. Kramppailun aikana aiemmasta letkasta tuttu tyyppi pääsi ohi, eikä selkäkään ollut enää näkyvissä kun jatkoin juoksua, arvelin jälkeen päin että krampit hidastivat minua yhteensä 2-3 minuuttia.

Matkaa oli vielä 4km jäljellä ja ajattelin jatkaa vain tasaista tahtia maaliin ilman turhaa repimistä, mutta 40 km kyltin jälkeen kun lasku maaliin alkoi piti kuitenkin pieni loppukiri ottaa ja yksi selkä tulikin vielä vastaan. Maalisuoralla vielä pieni spurtti ja tuuletukset kun kelloa katsoin, viivalla aika näytti 4h 18min ja Sijoitus oli 36/361. Parannusta siis viime vuodesta n. 1h 10min ja huomattavasti helpommalla juoksulla.

Tuuletukset maalisuoralla (Kuva: Merja Penttinen)

Tuuletukset maalisuoralla (Kuva: Merja Penttinen)

Keskisykkeeni matkalla oli 158, ennakkoon en olisi uskonut että voisin juosta matkaan noin korkealla sykkeellä, mutta näköjään pystyin ja energiakaan ei loppunut missään vaiheessa. Geeliä kului matkalla 7x30g, lisäksi sain syötyä puolikkaan Clif Barin ja 2 palaa suklaata. Nestetä taas puolestaan meni n. 2.2 litraa, hieman enemmän olisi voinut juoda ja suolaa olisi pitänyt ottaa enemmän aikaisemmin, ehkä olisin silloin krampeilta välttynyt. Ennakkoon olin tosiaankin suunnitellut juoksevani matalemmilla sykkeillä, mutta reitillä tuntui että kokoajan mennään loivaa ylä tai alamäkeä, niin kovin alas ei sykkeet tippuneet missään vaiheessa, ainoastaan pieni notkahdus tuli kramppailun aikana sykekäyrään. Pientä spekulointia on tässä ollut että olisiko ensimmäisen puoliskon voinut juosta pari minuuttia nopeammin kun energiat riitti ja varastoonkin jäi, kuitenkin jalat olisivat stopin saattaneet tehdä jo aikaisemmin.

Statsit garmin connectista: http://connect.garmin.com/activity/367962717

Tulokset: http://www.championchip.ee/ftp/liveresults/2013/130831_42km/

Varustelistaus:

Salomon Sense Ultra kengät + Outdoor research trail gaiters

Compressports Trail Running Shorts & Shirt & Calf Guard säärystimet

Ultimate Direction Scott Jurek juomaliivi

Geelit 6 kpl + 1 matkalla saatu.

Clif Bar 1kpl (puolikas meni)

2 fazerin suklaapatukkaa (2 palaa meni)

Advertisements

Kohti Nuuksiota

Kesä alkaa olemaan ohitse ja vuoden “tärkeimmät” kisat alkaa lähestymään vaikka onhan tässä pari kertaa tullut Kesäyön unelmankin jälkeen lappu rinnassa juostua.

Elokuun alussa uskaltauduin ensimmäistä kertaa Tunturisuunnistukseen mukaan, kyseinen tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Saariselän upeissa maisemissa, juoksijana (ja ensikertalaisena) tietenkin tukeuduin peesaustaktiikkaan joka toimi loppujenlopuksi aika hyvin vaikka ensimmäisen päivän alun pummailu ja hellekeli meinasi tehdä hommasta todella raskasta.

Ensimmäisen päivän startti oli Kaunispään päältä.

Ensimmäisen päivän startti oli Kaunispään päältä.

Toisena päivä oli jo helpompaa joten pysyin jo kartallakin ja kun lämpötilakin näytti vain 20 astetta eikä aurinko paistanut pilvien läpi niin meno maistui ja maalissa oli ihan mukava fiilis.

Hieman statseja:

Päivä 1, matka 14,3 km, toteutunut matka 16,9 km, aika 2:06:53, sijoitus 42.

Päivä 2, matka 14,1 km, toteutunut matka 12,2 km, aika 1:43:10, sijoitus 22.

Kahden päivän Suunnistuksen (peesailujen) jälkeen olin yhteistuloksissa sijalla 30.

Mukava tapahtuma, ensi vuonna Tunturisuunnistus järjestetään Pallaksella ja jos aikataulu sopii niin sinne on lähdettävä pidemmälle matkalle parin kanssa.

Toinen tapahtuma mihin osallistuin kesän aikana oli Keurusselän maratoonareiden järjestämä 24 tunnin lenkki, kyseessä oli siis porukalla juostava tapahtuma ja tuolla edustin RC Eemelin riveissä.

Tapahtumassa kierrettiin 1.8 km pituista pururatalenkki, nousua matkalla oli n. 15 m. Perjantai-iltana kiersin 5 yksittäistä kierrosta, yöllä sitten  halusin juosta pidemmän setin joten 7 kierrosta oli minulle varattu alkaen noin kolmen jälkeen yöllä, unta en kuitenkaan ennen tuota saanut mutta pari tuntia teltassa makasin silmät kiinni. Yöllä lämpömittari näytti 4,5 astetta lämmintä joten normaalien lyhkästen juoksuvarusteiden lisäksi puin irtohihat, ne kuitenkin sai laskea ranteisiin ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hyvin siis tarkeni kun piti vaan vauhtia päällä, yöllinen setti taisi mennä n. 4:30 kilometrivauhtia. Juoksun jälkeen tiesin ettei uni ihan heti tulisi joten söin ja palloilin hetken aikaa ulkona jonka jälkeen lähdin läheiselle koulullu nukkumaan ja pari tuntia ennen “aamuvuoroa” unta sainkin.

5 kierrosta jäi vielä loppupäivälle ja aika kului muuten syömisen ja jutunheiton merkeissä, loppuun asti en jaksanut kuitenkaan paikalla olla joten neljän aikaan ajelin kotiin ja kun kotona oli suikussa käyty ja syöty, oli n. 13 tunnin yöunien paikka, ei tarvinnut unta odotella. Joukkueemme teki tapahtumassa parhaan tuloksen: n. 330 km, mutta eräs kolmihenkinen joukkue juoksi n. 270km joten helle hatunnosto. Oma saldo oli 32,4 km (18kierrosta) 4:18 per km.

Kuvia tapahtumasta: http://rc.eeme.li/multimedia/2013/keuruu/

Video minun ja Antti K:n vaihdosta: http://www.youtube.com/watch?v=KdeN3frejjA

Tulevana viikonloppuna kisailen sitten Nuuksio Classic Trail Marathoninilla jossa kävin myös viime vuonna, tosin silloin juoksu oli aikamoista raastoa puhkijuostujen pohkeiden ja ylikunto-oireiden takia.

Tällä kertaa ajattelin lähteä varovasti tunnustellen liikkeelle ja katsoa hieman sykkeita, jotta puolessa välissä ei tulisi tunnetta ettei enää jaksa, mukavaa olisi jos viimeisen kympin vielä voisi hieman kiristää. Saa nähdä kuitenkin että löytyykö alussa malttia säästellä ja lopussa “päätä” juosta kovaa. Viime vuonna matkaan käytin 5h 28min ja jos kisa nyt menee hyvin niin en pidä tunnin parannusta mahdottumuutena. Saa nähdä miten käy…