Suunnitelmaa kuluvalle vuodelle

Vuosi vaihtui ja on aika tehdä suunnitelmaa kuluvan vuoden tapahtumiin, syksyllä tuli jo ilmoittaudutta pariin kisaan, mutta lopullista ratkaisua tämän vuoden tavoitteista en pystynyt tekemään ennen UTMB arvontaa. Arpaonnea minulla ei ollut tuohon karnevaaliin tänä vuonna, joten suunnitelmaa piti hieman muuttaa.

Tällä hetkellä näyttää siltä että en vuonna 2015 tule juoksemaan yhtään kunnollista Ultra Trail kisaa, keskityn siis lyhyempiin matkoihin joista toivon saavani vauhtia tulevaisuuteen. Trail Tour Finland on siis vuoden päätavoite, eli juosta neljä hyvää kisaa (Karhunkierros, Vierumäki, Pallas-Hetta ja Vaarojen maraton). Myös Rogainingin MM-kisoihin Saariselälle ilmoitimme joukkueen Tuomas Koposen kanssa, mutta enempää ei olla vielä mietitty millä asenteella liikkelle lähdemme.

Kun Suomessa on taas kunnon talvi, niin talvikausi menee hyvin pitkälti hiihtäessä ja juoksua pidän yllä vain 1-2 juoksulla viikossa, joista toinen on vauhdikkaampi treeni. Talven ohjelmaan mahtuu myös pari massahiihtoa ja ainakin yksi pitkä retki, sekä lukuisempia lyhyempiä. 🙂

Viime syksynä hieman manailin että liikaa oli kaiken maailman karkeloita tullut ahnehdittua, mutta empä siitä oppinut, kun aika täydeltä kalenteri taas näyttää.

1.2 Jyväskiepin hiihto 25km
15.2 Savonia hiihto 40km
9-17.3 Pitkä retki 🙂
7-11.4 Lapponia hiihto 60+50+80km
14.5 Bodom Trail 21 km
23.5 Karhunkierros 53 km
14-15.6 Jukolan Viesti
27.6 Vierumäki Trail Marathon 43km
25.7 Nuts Pallas 55km
22-23.8 World Rogaining Championships 2015 / 24h Saariselkä
3.10 Vaarojen Maraton 43 km

Advertisements