TNF TransGranCanaria 2014

Viime syksynä tälle talvelle piti keksiä jonkinlainen reissu ja aikani selailtuani eri tapahtumia kohteeksi valikoitui Gran Canaria ja siellä juostava TransGranCanaria 126km (ilmoitettiin 8500+m mutta onneksi todellisuudessa nousua oli n. 6500-7000+m) ultra trail tapahtuma. Hieman aluksi emmin juostavaa matkaa ja reissua, mutta kun juoksukaveri Tuomas ilmoittautui reissuun mukaan niin äkiä oli ilmoittautumiskaavake täytetty sekä lennot & hotelli bookattu.

Saavuimme kohteeseen keskiviikkona 26.2 joten kaksi päivää jäi aikaa totuttautua ilmastoon. Torstaina tapasimme expossa ja pastapartyssa muita suomalaisia, hieman tuli lähiseutua ja maalisuoraa myös tutkiskeltua jarruttomalla vuokrapyörällä, mutta aika rennosti tuli päivät ennen kisaa otettua, vaikka jännitys oli suuri ja hieman pelonsekaisin tuntein odotin kisaa. Oli siis minulle perinteinen kisaa edeltävä masennus päällä.

Perjantaina sitten varusteiden pakkaus jonka aikana alkoi jo tuleva koitos innostamaan, illalla yhdeksän aikoihin kohti bussikyyditystä starttiin, Matka saaren pohjoisosaan kohti Agaeteta kesti noin reilun tunnin ja siinä tuli viimeiset tankkaukset tehtyä. Perillä olimme noin klo 23 ja vielä piti tuntia lähtölaukausta odotella, mukava karnevaalitunnelma oli ilmassa ja hieman taivaalta ripotteli vettä. Aika perälle karsinaan jouduimme, mutta se ei menoa haitannut kun tarkoituksena olikin aloitellla kohtuu varovasti.

Bussia odotellessa (kuva: Tuomas Koponen)

Bussia odotellessa, Tuomas, Pekka, Janne ja Minä (kuva: Tuomas Koponen)

Starttikarsinassa (Kuva: Tuomas Koponen)

Starttikarsinassa (Kuva: Tuomas Koponen)

Ennakkoon sovin tutun suomalaisjuoksijan Pajusen Pekan kanssa että voisin lähteä hänen kanssa samaa vauhtia ja katsella miltä vauhti tuntuu. Lähtölaskennan loputtua ampaisin matkaan ja Pekka seurasi minua tarkasti, olisi ollut helppo kyllä hukata matkaseura jo tässä vaiheessa, juostiin eka vajaa kilometri asfalttia loivaan ylämäkeen jonka jälkeen lähdettiin nousemaan leveähköä polkua pitkin vuoren rinnettä ylös.

Äkkiä osallistujista vuoren rinteelle muodostui pitkä valoletka jonka kärkeä eikä loppua nähnyt. Olimme suurinpiirtein puolessa välissä ja välillä aina ohittelimme hitaampia jos letkaan syntyi aukkoja eteemme. Näkymä oli todella hieno, mutta kun taaksepäin yritti katsella niin oma suunta meinasi pimeydessä hävitä heti ja varaa lipsahduksiin ei ollut koska polun viereltä saattoi olla monen sadan metrin pudotus alaspäin, piti siis olla tarkkana.

Ensimmäinen huolto odotti 9.8 km kohdalla melko lopussa ensimmäisto nousua, aika vähissä oli tarjonta ja Pekka sai sieltä viimeisen sämpylän jonka jaoimme ja matka taas jatkui, hieman vielä nousua jonka jälkeen pitkä laskeutuminen. Alamäessä olikin jos syntynyt isoja välejä letkaan ja pääsin juoksemaan mukavasti omaa vauhtia, kuitenkin tuossa ekassa mäessä olin jo kumollani kaksi kertaa kun hiekka luisti kenkien alta, sain siis jo pienet verinaarmut jalkoihin heti alussa, mutta mitään isompaa vauriota ei tullut. Yllätyin alkumatkasta että muutama aika tekninenkin kohta oli matkalla, mutta ei mitään kovin pahoja esteitä kuitenkaan.

Alun eka 40 km olikin ylös ja alas menoa, tuli matkattua aika korkeilla sykkeilla ja raskasta oli eikä elimistö tuntunut ihan normaalilta, helppoa päivää siis ei ollut tulossa mutta ajattelin että kunhan pitää energiansaannista hyvää huolta niin hyvin se menee ja maaliin mennään vaikka kontaten. Alkumatkan huollot olivat aika kehnoja, joten omiin eväisiin ja huollon colaan tuli turvauduttua, välillä toki oli parempiakin huoltopisteitä mistä sai sämpylää, banaania, appelsiinia, kinkkua, juustoa ja suklaata, sekä erilaisia juomia.

Reilun 33km väliaikapisteen kohdilla kysyimmekin että montako oli mennyt pisteen ohi jolloin selvisi että sijoituksemme on reilu 200. Seuraava tavoite olikin päästä 43.5 km huoltoon ennen klo kahdeksaa, jolloin lyhemmän matkan juoksijat starttaisivat, oli siis helpompaa päästää nopeampia ohi kuin jäädä hitaampien taakse. Hyvin kerkesimmekin ja näimme myös Pekan vaimon Tuulan sekä toisen suomalaisen naisjuoksijan jotka olivat starttaamassa tuolle 82 km advanced matkalle. Paikan nimi taisi olla Fontanales ja sieltä matka jatkui kapeata polkua pitkin ylöspäin (ja välillä tietenkin alas). Pian tulikin eteen vauhdikas kapea alamäki ja laskettelin sitä nopeasti ohitellen, luulin että Pekka oli perässä mutta alhaalla huomasinkin että perässäni oli joku muu juoksija, pian Pekka pääsi alas myös mutta seuraavassa nousussa huomasin että vauhtimme alkoivat olemaan hieman erilaiset joten jatkoin matkaa vajaan 9h jälkeen yksin. Alku olikin mennyt juttukaverin ansiosta nopeasti, siitä Pekalle iso kiitos.

Seuraavaksi matka jatku aika pitkälti laskuilla ja pienillä nyppylöillä ylös, paljon joutui antamaan tietä myös 82km matkan juoksijoille kun tuoreilla jaloilla tulivat vauhdikkaasti takaa. Seuraavat huollot olivat sitten 51 km (Vallesco) ja 57 km (Teror) ja kummassakin oli mukavasti porukkaa katsomassa ja kannustamassa, aina pieni tsemppaus tuntui hyvältä. Terorista reitti suuntasi ylöspäin ja edessä oli pitkä nousu, jossain vaiheessa se alkoi myös tuntumaan puuduttavalta, välillä luuli että on jo ylhäällä mutta mutkan takaa alkoi aina uusi nousu, kunnes sitten ylös pääsi ja taas alkoi lasku kohti Tejedaa, tuossa laskussa oli vielä etureisiä sen verran jäljellä että sain sen mielestäni vauhdikkaasti vielä juostua alas kun pintakin oli mukavaa polkua. Jossain vaiheessa laskua sykemittarista kuitenkin päätti akku loppua vaikka ruudussa luki vielä 12% (tarkoitus oli pistää seuraavassa huollossa lataukseen) joten tein pikku stopin ja laitoin latauspiuhan paikalleen ja samalla otin vähän geelejä lisää repusta. Seuraavalla pitkällä reissulla pitänee laittaa mittari alusta asti ison akun päähän jotta datahifistelijänä saan yhteinäisen “trackayksen”, tosin onnistui tiedostojen yhdistäminen jälkikäteen.

Laskeutuminen loppui Tejeda nimiseen kylään jossa oli taas iso huoltopiste jossa myös appelsiinit alkoivat maistumaan, seisoin vain astian edessä missä oli jäiden seassa appelsiinilohkoja ja söin niitä vähintään 15 lohkoa, miten voikaan kylmä appelsiini maistua niin hyvältä ja mehukkaalta. Toinen mikä maistui oli Cola, sitä piti ensin juoda aina huoltoasemalle pari desiä ja sitten vähintään puoli litraa ottaa mukaan, se kun oli kylmää ja niiiiin hyvää. Taas edessä oli yllättäen pitkä ylämäki, oltiin myös aikalailla saaren keskiosassa ja sopivasti tuulensuojassa joten aurinko pääsi porottamaan täydeltä taivaalta ja kuuma oli. Tässä vaiheessa sai aika yksin tehdä matkaa, välillä aina joku tuli ohitettua tai joku tuli ohi. Nousun loppuvaiheessa tavoitin jokusen tyypin ja heistä huomasi että kuumuus ja jyrkkä nousu oli tehnyt tehtävänsä, tosin he varmaan olisivat voineet sanoa samaa minusta.

Lopulta nousu päättyi melko hienoon paikkaan nimeltä Rogue Nublo eli n. 80m korkean “kiven” viereen jossa oli yhden jalan kokoinen väliaikapiste, tuolta poistuttiin pienen matkaa takaisin päin ja hieman myös laskeuduttiin taas alaspäin, reittiprofiili näytti että lasku on pieni, mutta olihan sitä useampi sata metriä. Laskun jälkeeen koitti Garañónin huoltopiste jossa sai oman drop bagin ja myös lämmintä ruokaa. Päästyäni paikalle sain kassini ja kävin hakemassa pienen annoksen pastaa, kassistani löytyi myös yksi olut jonka nautin pastan kanssa, hyvältä maistui vaikka olut olisi saanut olla kylmempää. Drop bagista myös täydensin geelejäni, mutta karkkia ei tarvinnut reppuun lisätä kun niitä ei ollut juurikaan kulunut, muutaman tosin söin ja tarjoilin parille kanssakilpailijalle. Myös vaihtokengät saivat jäädä kassiin kun jalassa olleet tuntuivat ihan hyviltä. En myöskään muistanut kisan jälkeisen päivänä drob bagia hakea joten sinne jäivät yhdet pari vuotta vanhat Salomon FellCrossit mutta enenmmän harmittaa pandan salmiakkilaku, karkit ja 4 kpl Clif Bareja :D.

Rogue Nublon jälkeen (Kuva: Eliana Ferrero)

Rogue Nublon jälkeen (Kuva: Eliana Ferrero)

Maisemaa, taustalla Teide

Maisemaa, taustalla häämöttää Teneriffa & Teide

Garañónista noustiin vielä hetki jyrkkää rinnettä ylös reitin korkeimmalle kohdalle (1938m) ja tuo rinne oli aika jyrkkä ja tuskainen, edellisessä huollossa nautin myös yhden särkylääkkeen alaselän kipuun mutta vaikutus alkoi vasta kun olin päässyt mäen ylös. Matkaa oli vielä noin maratonin verran jäljellä ja profiilin mukaan “helppoa laskua”, sitä se ei kuitenkaan ollut koska osuudet olivat melko kivikkoisia, oli ihan kivistä ladottua polkua ja sitten ihan kivikasapolkuja, kipeillä etureisillä aika raskasta juostavaa. Tässä vaihessa jo mielessä pyöri keskeytyskin, mutta kun ei mitään todellista vaivaa ollut eikä kiire mihinkään niin ei auttanut kuin jatkaa matkaa.

Kivipolkua

Seuraava huolto oli Tunte (94km) nimisessä kylässä jossa taas jatkui appelsiinien & banaanien ahmiminen ja perinteinen cola + vesitäydennys ja huollosta taas perinteisesti ylämäkeen liikkeelle, tosin nyt sai mennä välillä ihan hyväkuntoista tietä, alkuun jopa asfalttia jonka jälkeen pientä hiekkatietä. Jonkin verran tuli tasaista ja alamäkipätkiä juostuakin kun sattui hyvävauhtinen porukka. Aurinkokin alkoi olemaan aika alhaalla, mutta valoa riitti, mutta kun alkoi jyrkempi laskeutuminen vuorelta niin laitoin taas lampun päähäni täydellä akulla, aikaisemmin jättämäni porukka juoksi tuossa vaiheessa ohi. Mutta kun laskuun päästiin niin äkkiä tulivat selkä edellä vastaan kun olivat lamppuja säätämässä tai muuten vain hitaita. Tuo viimeinen jyrkkä osuus olikin aika “horroria” eli alusta oli jonkinmoista liuskekiveä sekä nyrkinkokoista murikkaa, jyrkkyyttäkin oli sopivasti joten polku meni siksakkia alas. Piti vain lampulla katsella missä näkyy seuraava heijastin reittimerkkinä ja pysyä tarkkana, jos tuolla oli kaatunut niin olisi sattunut pahasti eikä apua olisi saanut paikalle kovin nopeasti.

Viimeinen kunnon kivikkolasku

Viimeinen kunnon kivikkolasku (Kuva: http://www.majphotography.com/)

Ehjänä kuitenkin selvisin tuolta kivikasalta alas ja pääsin Artearan huoltoon, vähän vielä evästä & colaa sieltä ja taas matkaan, aluksi tasaista mukavaa hiekkatietä joka tuli juostua, mutta sitten taas kivikkopolulle ja vielä nousuun, onneks kivikkoa ei ollut paljoa vaan alkoi hiekkatie joka näytti otsalampun valossa ihan valkoiselta. Tuolta myös näki kauas missä otsalamput liikkuu edessä ja takana, yritin välillä juosta mutta liikkuminen loivaan alamäkeen oli tosi nihkeätä joten juoksupyrähdykset jäivät aina alle sataan metriin. Numerolappuun painetussa profiilikartassa huoltojen välin piti olla 7 km mutta se taisi todellisuudessa olla yli 10km joten tie tuntui loputtomalta pimeyden keskellä, ajattelin myös että kohta pitäisi saapua asutuksen keskelle Maspalomasiin mutta missään ei edes näkynyt valoa, tuli mietittyä että mitenköhän tästä solasta lopulta poistutaan ja pelonsekaisin tuntein mietin jotain yllärinousua.

Viimeinen huolto kuitenkin lopulta koitti ja hieman sieltä vettä tankkasin, colaa en meinannut ottaa mutta kun huollon tyyppi niin innokkasti oli pulloa täyttämässä niin pitihän sitä ottaa joten riitti sitten energiaa loppusuorallekin. Huollosta lähtiessä joku tyyppi sanoi että 6km matkaa, jotenkin hieman epäilytti tuo tieto mutta hetken juostuani (hieman taas juoksu maistui) alkoi jonkinmoinen vanha kastelukanava jota pitkin reitti lopun matkaa kulki, jonkinlainen muistikuva oli myös että jossain kyltissä luki 4km. Takaa tuli joku 82km matkan tyyppi vauhdilla ja sanoi let’s go, lähdin perään mutta kun tyyppi paineli lähemmäksi 5minsan kilsavauhtia niin annoin mennä, jatkoin kuitenkin juoksua ja vilkuilin ettei takaa tule ketään, edessäpäin alkoi myös selkiä näkymään ja jokusen ohitin tuolla loppumatkalla, hieman ennen maalia reitti nousu kanavasta pois asfaltille ja jossain vaiheessa hiekkarannalle jossa oli laudoitus ja lopulta maaliin, tietenkin vielä loppukiri piti ottaa kunnes vihdoin maaliin pääsin ajassa 22h 44min 22sek ja lopullinen sijoitus 92.

Maalissa

Maalissa ei hymyilyttänyt heikon olon vuoksi

Maalissa hieman hämmentynyt ja helpottunut olo, ei kuitenkaan mitään suuria tunteita tullut vaikka oli juuri tullut juostua elämäni ensimmäinen oikea ultra-trail kisa. Reppu maahan ja hieman vettä mukiin ja hetkeksi istumaan, olo oi ollut mikään paras mainoin ja vesimukin jälkeen pyysin jotain tyyppiä ottamaan maaliintulokuvan ja samalla järjestäjä otti kuvan minusta tapahtuman medioihin. Seuraavaksi oli edessä siirtyminen messukeskukseen josta sai toisen drop bagin, matkaa sinne oli n. puoli kilometriä mutta onneksi joku järjestäjä tuli kyselemään että odotatko bussia ja hetken päästä bussi tulikin, tuossa vaiheessa tuntui parin askelman bussiin nousukin raskaalta, piti sauvoilla avittaa. Messukeskuksessa sitten Finisher liivin & drop bagin nouto sekä onneksi ilmoittivat että ruokaakin on tarjolla, tosin ruokailu oli ulkona ja minua paleli valmiiksi. Kävin kuitenkin pikaisen annoksen lihapullia syömässä, harmittavasti olut oli loppu joten veteen oli tyytyminen. Kun sain syötyä niin lähdin ulos metsästämään taksia ja hetken sitä sai odotella ja käsiä heiluteltua että taksin hotellille sain.

Hotellissa sitten samantien suihkuun kun sain jotenkin vaatteet pois päältä (ei ollut helppoa) ja pieni vammojen kartoitus, yhden kynnen sai samantien repäistä pois ja oikeassa jalassa oli vähän “hiekkaihottumaa” sekä vasemmassa  polvitaipeessa 4cm haava joka tuli kanssakilpailijan sauvasta. Eipä ollut minulla laastaria tai muita tarvikkeita, mutta ei onneksi haavatkaan vuotaneet, ehkä kuitenkin voisi jonkinlaisen maaliintuloensiapupakkauksen hommata seuraavalle reissulle. Hieman oli pelottava olo kun elimistö kävi kierroksilla ja pienikin liike hengästytti. Menin kuitenkin nukkumaan ja simahdin samantien n. 40h valvomisen jälkeen. Unta ensimmäiseen pätkään riitti vain 2h kun heräsin hengästyneenä, olisi varmaan mielenkiintoista sykedataa saanut tuolta yöltä, jatkoin kuitenkin unia mutta uni ei heti tullut ja samassa reissukaveri Tuomas tulikin huoneistoomme, vaihdoin hänen kanssa pari sanaa ja painuin takasin nukkumaan, tämä pätkä keskin sitten aamuun asti sellaiset 4-5h.

Seuraavat pari päivää olivat aika tuskaisia kävellä, varsinkin alamäkeä & portaita alas ja loppuloma tulikin otettua aika rennosti, tiistaina jo oli hieman energisempi olo ja keskiviikkona olikin matka kotiin.

Mittarin statsit (yhdistettynä) http://connect.garmin.com/activity/456400300

Tulokset: http://www.transgrancanaria.net/wp-content/uploads/2013/05/WEB_TRANS_TODOS_550_update08marzo.htm

Varustelistaus:

Inov Roclite 295 kengät + Outdoor research trail gaiters

Compressports Trail Running Shorts & Shirt & Calf Guard säärystimet

Salomon irtohihat

Buff päässä

Ultimate Direction Scott Jurek juomaliivi 2 x 6dl pullot + 0,5 salomonin pehmeä pullo.

Black Diamond Ultra Distance sauvat

Liivissä Salomonin hupullinen vedenpitävä takki (puin maalissa)

Petzl Nao otsalamppu ja vara-akku sekä LedLenser H7 varalamppuna + varapattereita.

Sea to Summit kuminen kasaan taitettava muki.

Garmin Fenix

n. 20 geeliä joista meni 18.

Clif Bareja ei tullut syötyä ja suklaapatukoista meni yksi sekä ehkä 100g karkkia.

Tankkauspisteiltä karkean arvion mukaan join n. 6-8litraa colaa, vähän urheilujuomaa ja jokusen litran vettä.

Advertisements

2 thoughts on “TNF TransGranCanaria 2014

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s